
Vuonna 1714 Pietari Suuri päätti perustaa uuden maaseudun hallituspaikan,
joka hämmästytti koko Euroopan eikä se ole huonompi kuin Versailles.
Asiapaperien mukaan, jotka ovat säilyneet meidän päiväämme saakka,
historikot ja arkkitehtit voivat ilmoittaa sitä, että Pietari I on
muotoillut asuman suurin osan itse. Muutaman vuoden kuluttua ilmestyi
koko Pietarhovin arkkitehtuurinen kokonaisuus ja hallituspaikka
avattiin virallisesti elokuussa vuonna 1723. Hallituspaikka koostui
puitoista, suihkukaivoista, pienistä ja isoista palatseista.
Pietari Suuren kuoleman jälkeen Pietarhovia unohdettiin, koska Venäjän
keisari Pietari II asui Moskovassa melkein koko ajan. Vain
1730-luvulla hallituspaikka elpyi Anna Ioanovnan käskyn mukaan
ja uusia rakenteita ja suihkukaivoja rakennettiin sinne.
Toisen Maailman Sodan aikana Saksan joukot miehittivät Pietarhovin
ja paljon rakenteita ja suihkukaivoja tuhottiin. Miehittäjät
tuhosivat Suuren Palatsin, polttivat Katariinan rakennuksen.
Saksan sotilaat ottivat mukaan paljon kallisarvoisia taideteoksia,
sisältäen Samsonin ja Nevan patsasta Suuresta Kaskadista.
Vain vuonna 1944 kaupunki vapautettiin. Sodan jälkeen tuhansia
Leningradin (nykyään Pietarin) asukkaita osallistuivat Pietarhovia
siivoamiseen ja alueen entisöintiin. Kesällä vuonna 1945 se
avattiin uudestaan. Myöhemmin suihkukaivosysteemi elvytettiin
ja kaikki suihkukaivojen veistokset rekonstruoitiin. Ihmiset
koko maailmasta ihastelevat loistavaa Pietarin hallituspaikkaa - Pietarhovia.
Päänähtävyydet
1. Suuri Palatsi.
Suuri Palatsi pidetään koko arkkitehtuurisen
kokonaisuuden keskuksena Pietarhovissa. Ensimmäinen rakennus
rakennettiin Pietarin aikana. Myöhemmin erilaiset arkkitehtit,
jotka lisäsivät paljon kauneutta palatsille, rekonstruoivat sitä
monta kertaa. Nykyään se on suuri palatsi kahden lisärakennuksen
kanssa, jotka sijaitsevat molemmissa puolissa. Palatsin
etupuolen pituus on 300 metriä. Suuri Kaskadi toimii palatsin
jumalallisena jalustana.
2. Katariinan rakennus.
Katariinan rakennus oli pieni rakennus, jota käytetiin
tanssiaisia, pukujuhlia ja kortinpeluuta varten. Tunnettu
arkkitehti Rastrelli rakensi tämän hallituspaikan,
mutta myöhemmin sitä rekonstruoitiin kokonaan. Sitä
rakennettiin Jelizaveta Keisarinnaa varten, mutta sitten sitä nimitettiin Katariina Suuren kunniaksi,
koska Katariinan mies Pietari III pysytti vaimonsa siinä vankina.
Tässä palatsissa Katariina mietti suunnitelman miestään vastaan.
3. Suihkukaivo "Suuri Kaskadi".
Tämä suihkukaivon kokonaisuutta pidetään maailman yhtenä
suuresta suihkukaivoista. Kaskadi Suuren Palatsin kanssa
muodostavat ehjää kokonaisuutta. Koko arkkitehtuurinen
kokonaisuus koostuu 64 suihkukaivoista, 255 pronssiveistöksistä
ja muista koristeosista. Kaskadilla on 3 putousta, jotka ovat
yhdistetty luolalla. Luolan molemmilla puolilla on kaksi
kaskadin porrasta, jotka ovat koristettu patsailla ja maljakoilla.
Koko arkkitehtuurisen kokonaisuuden keskustassa ihminen voi nähdä
Samsonin patsaan, joka raastaa leijonan kitaa.
Kuljetus:
Autolla/bussilla: Matka Pietarhoviin Pietarista on noin 25 km.
Auki:joka päivä 10:30-17:00
Suuri Palatsi on suljettu: Maanantaisin ja viimeisenä Tiistaina jokaisessa kuukaudessa.
Museo suljetaan klo 16.00 pm juhla- ja aluspäivinä.
Aikataulu voi muuttua ilman ennakkoilmoitusta.
|