Kolomenskojen Kartano on entinen Venäjän tsaarien residenssi. Nykyään se on valtion historian, taiteen ja arkkitehtuurin museo
ja luonnonsuojelualue Moskovan eteläisessä osassa. Koko alueen pinta-ala on 390 hehtaaria. Se osa yhdistetyssä museossa
Kolomenskoye-Lefortovo-Lublino-Izmailovo.
Kolomesnkoje sijaitsee tiellä Moskovasta Kolomnaan, sen perustivat Kolomnan asukkaat keskiajassa. Se oli ensimmäistä kertaa mainittu
Iivana Kalitan testamentissa vuonna 1339. Se oli ollut Moskovan ruhtinaiden residenssi. Vasili III rakensi teltan-näköisen
Voznesenskin kirkon vuosina 1529-1532 poikansa syntymisen kunniaksi, tuleva Iivana Julma. Kirkko myös toimi vartiotornina
tiedottaakseen Moskovan kaupunkia vainoojista.
Kolomenskoyen kulta-aika tapahtui kun Alexis Mikhailovitchin aikana, koska se oli hänen lempiresidenssi. Vuonna 1667 suuri puinen
palatsi rakennettiin. Palatsissa oli 270 huonetta ja siellä oli suuri puisto palatsin vieressä. Pietari Suuri myös
vieraili siellä muutama kerta. Hän järjesti siellä kuuluisia "lystikkäitä sotaleikkejä".
Myöhemmin Alexin kuoleman jälkeen rappeutui, koska pääkaupunki muutti Pietariin, ja vain Katariina Suuri
käski jälleenrakentaa palatsin ja joskus vieraili kartanossa kesällä. Katariinan palatsi tuhottiin Nicholai I:n
aikana.
Kolomenskojen museo perustettiin vuonna 1923. Muutama puinen rakennus muutettiin museoon muista paikoista Venäjällä.
Auki:
Museon alue - 09:00 - 21:00
Näyttelyt - 10:00 - 17:30
|