
Nenetsien Autonominen Piirikunta sijaitsee Venäjän pohjoisessa Kaninin ja Jamalin niemien keskellä Pohjoisen
Jäämeren rannalla. Alueen suurin osa, sisältäen Kolguevin ja Vaigachin saaret, sijaitsee
napapiirin ulkopuolella. Nenetsien Autonominen Piirikunta kuuluu osana Arkangelin alueeseen.
Nenetsian pinta-alasta yli 75 prosenttia on tundraa, jonka alueella on soita, pieniä järviä ja jokia.
Suurin joki on Pechora.
Alueella voidaan havainnoida 31 nisäkkäiden lajeja kuten poro, naali, kettu, susi,
jääkarhu, hirvi, jne.
jne. On runsaasti lintuja sisältäen hanheja ja sorsia, jotka muuttavat toukokuussa ja kesäkussa.
Merestä voidaan löytää hylkeitä, mursuja, beluga-valaita, jne.
Alueella on runsaasti hyödyllisiä kaivannaisia kuten öljyä, maakaasua ja kultaa.

Alueen nimi juontaa juurensa Nenetsien heimon nimestä. Nenetsit ovat samojedikansa.
Tundralla hallitseva elinkeino on poronhoito. Paimennusalue ulottuu metsävyöhykkeeltä
meren rantaan vuodenajan mukaan.
Muita merkittäviä elinkeinoja ovat metsästys ja kalastus.
Nenetsit eivät rakenna koteja. He asuvat kodissa - Chum.
He muuttavat usein paikasta paikkaan ja talvella he muuttavat kerran 7 päivässä.

Nenetsit asuvat klaaneissa, jotka sitovat muutaman perheen. Tavallisesti miehet perheissä ovat sukulaisia,
ja samaan aikaan heidän vaimonsa ovat kotoisin muista klaaneista. Perheissä on tavallisesti 3-5 lasta.
Ennen v. 1920 Nenetsien kulttuurissa oli polygamia, kun hyvinvoivalla miehellä, jolla oli paljon poroja,
oli 2-3 vaimoa.

Nykyaikaisista saavutuksista huolimatta Nenetsien elämäntapa on samanlainen kuin monta vuotta sitten.
He muuttavat paikasta paikkaan, asuvat kodissa, pukeutuvat perinteellisiin vaatteisiin ja syövät
raakaa poronlihaa.
Myös Nenetsien kylissä asuvat shamanit (loitsijat). Matkustaessa alueella voidaan nähdä erilaisia
rituaaleja.
Nenetsien asukasluku on noin 6400 henkeä. Alueen koko asukasluku on 42700 henkeä (väestönlaskenta 2010).
Noin 21000 henkeä asuu alueen pääkaupungissa Narjan-Mar.

Narjan-Marin kaupunki perustettiin vuonna 1935 Pechoran joen rannalla 110 kilometrin päässä
Barenstin merestä ja 660 kilometrin päässä Arkangelista. Narjan-Marin lentoasema (NNM)on tärkeä
portti alueelle koska ei ole teitä, jotka yhdistäisivät alueen muihin alueisiin.
Kesällä Narjan-Marin satamaan tulevat laivat, jotka toimivat pohjoisessa.
Narjan-Mar on nykyaikainen ja hyvinvoipa kaupunki, jossa on muutaman suuren öljy-yrityksen toimistoja.
Kaupungissa on muutama hotelli. Keskeinen hinta on
RUB 6000
kahden hengen huoneesta. Hinnat ravintoloissa ovat suhteellisesti korkeita ja tavallisetsa lounaasta voidaan maksaa
noin
RUB 1500.
Narjan-Marissa ja Nenetsien alueella on mielenkiintoisia festivaaleja kuten "Syamanhat Mereta" poro-ajot huhtikuussa,
"Buran Päivä" moottorikelkka-ajot keski-maaliskuussa ja "Poron Päivä" elokuussa.
Liikenne:
Lentokoneella:
Päivittäiset lennot Arkangeli - Naryan-Mar - Arkangeli. Lentoaika: ~1 tunti.
Päivittäiset lennot Moskova - Naryan-Mar - Moskova. Lentoaika: ~2 tuntia 20 min.