Kertomus retkestä Äänisjärven Kalliopiirroksille.

Retki Äänisjärven Kalliopiirroksille (Petroglyfeille)
Kysymyksiä

Suurin ryhmä Äänisen kalliopiirroksia löytyy Besov Nos –niemestä, joka sijaitsee aika kaukana asutuskeskuksista, joihin pääsee junalla tai lentokoneella. Besov Nos –nimeen pääsee kahdella eri tavalla. Toinen on moottorivene, jolla on ajettava 90 km Petroskoista Äänisen läpi. Tämä reitti riippu hyvin paljon sään olosuhteista. Esimerkiksi kovan tuulen sattuessa matkalle ei lähdetä turvallisuuden vuoksi. Toinen tapa on ajaa 390 km autolla Petroskoista Mustalle joelle ja sitten ajaa moottoriveneellä jokea pitkin niemeen saakka.

Esimerkkinä oli 14.8.2013 tehty retki. Lähdettiin Petroskoista klo 8 aamulla. 170 km jälkeen eli 2 tunnin päästä tehtiin kahvitauko viihtyisässä kahvilassa Karhumäellä. Karhumäen jälkeen tie muutui huonommaksi, joten ajoimme vielä 3 tuntia Mustalle joelle saakka, missä meitä odotti paikallinen opas ja 2 moottorivenettä. Ajettiin moottoriveneillä noin puolitoista tuntia. Välillä satoi vettä, mutta veneemme olivat katettuja eikä meidän tarvinnut pukea sadetakkeja.

Saavuimme loppuen lopulta joen suistoon ja söimme pikniklounaan hylätyssä kalastajakylässä. Lounaan jälkeen vesisade loppui ja aurinko rupesi paistamaan. Loppumatkalla oli mukava sää.

Kalliopiirroksille on vielä jonkin verran kävelymatkaa rantaviivaa pitkin. Käveltiin hylätyn majakan ohi ja tultiin viihdoinkin Besov Nos –niemeen. Kalliopiirrokset on hakattu kallioon vesilinjan yläpuolella. Siellä sattaa olla hyvin liukasta – kävele siis varovasti!

Kun Besov Nosin kalliopiirrokset oli tutkittu, lähdettiin tutustumaan lähellä olevaan Peri Nos –niemeen, josta löytyy lisää kalliopiirroksia. Siellä piirroksissa kuvataan lintuja, eläimiä, veneitä ja kuun merkkejä.

Läheisyydessä on muitakin kalliopiirrosesiintymiä, mutta nämä kaksi ovat isoimpia ja tunnetuimpia. Lähdimme paluumatkalle. Mustan joen suussa huomasimme viking-tyylisen peuransarvilla koristetun moottoriveneen.

Saavuimme Petroskoihin noin keskiyöllä. Sateisesta aamupäivästä huolimatta retki oli silti mahtava.